Itkuiikka

Vaikka tässä ollaan eletty jo reilu pari viikkoa niin Keijo jaksaa silti huutaa yötä myöten. Se kuitenkin nyt kahtena edellisenä yönä huus paljon vähemmän eikä hätäkakkojakaan ilmaantunu joten ehkä se alko huomaamaan ettei itkemisestä mitään apua ole. Ensyönä näkee taas miten mennään. Keijoa ei siis olla huomioitu sitten millään lailla kun se alottaa mesoamisen, aamutkin on menny lähinnä kattoa tuijottaessa ja ootellessa millon koira lakkaa huutamasta että sen pääsee viemään ulos.. Parhaimillaan 4 tunnin huutoitkua on saatu kuulla mutta onneksi viimesin itku ei kestänyt varmasti kymmentäkään minuuttia pidempään.

Kuvasin videollekin Keijon älämölöä mutta ilmeisesti videoformaatti on väärä tälle sivulle joten saatte elä nyt vain mielikuvissa!

Mutta ei Keijon kanssa eläminen niin helvetillistä ole miltä se tuossa saattaa kuulostaa, poika oppii päivittäin uutta ja hurjalla vauhilla! Hihnassa kulkemaan ollaan opeteltu, vielähän se sellasta poukkulointia ja jalkoihin juoksentelua on, mutta paljon se kulkee kuitenkin vierellä pitäen silmäkontaktia ajoittain. Kehujen ja namien toivossa Kepa jaksaa opetella. Kotiin tullessa kun huomataan missä ollaan, Keijo alkaa vetämään ja sitä on yritetty vähentää pysähtymällä joka kerta kun hihna kiristyy. Tien ylittämisetkin menee kärsivällisesti odottaen lupaa päästä ylittämään.

Keijo on nyt muutaman kerran ollu mukana kaupassa käynnin yhteydessä, jollon se on saanu ihmetellä Korson menoa ja totutaan kulkemaan busseilla. Jokaisen ihmisen matkaan pitäisi päästä ja koirien ohi kävely ei vielä luonnistu kun pitäisi muka jäädä tuijottamaan. Sitten vastaantuleva koira jää kans tuijottamaan, Keijon vankka tuijotus on varmasti muiden koirien silmissä ohimenon kieltämisen merkki. Mutta sitä pitää vain treenata että koirien ohitus onnistuisi ilman mitään ihmettelyjä.

Osa koiransa käyttäjistä vain sattuu olemaan "Meidän Puppe tulee nyt tervehtimään!" tyyppisiä jollon Keijon yritys ohittaa ilman huomiointia ei oikein onnistu. Siinä sitten pitää hienovarasesti vihjasta "No niin Keijo, ohitetaampas koirat kauniisti!". Keijo ei tajua mitään mutta kuhan se ihminen siinä ymmärtäs!

Totuttamista uusista asioista vielä, kävin pyytämässä naapuriperheeltä voisko niiden muksut käydä leikkimässä Keijon kanssa aina välillä tossa pihalla jotta lapsetkin kävisi tutuiksi. Keijo oli ihan hämillään hobitti-ihmisistä ja hakeutu mielummin lasten vanhempien luokse. Korsossa kuitenkin Keijo istahti bussipysäkillä vaippaikäsen lapsen viereen ja anto sen läimiä päätään.. Mikäs siinä!

Keijo on saanut kans tässä muutaman päivän sisällä kummisedän, joka on nyt miellä viettäny aikaa muutaman päivän kahessa osassa. Yupä on itekin hommaamassa koiranpentua, joten harjottelu Keijon kanssa on ihan paikallaan! Yupän auktoriteetti tuntuu ylittävän omani, joten Keijo on saanut kunnon käytöskoulutusta Yupän täällä ollessa. En yhtään epäile sitä etteikö Yupä voisi oman dobermanninsa kouluttaa kunnon koiraksi!

Keijo on tykästyny Yupään niin paljon että se alotti kauhean uhoamisen samalle illalle kun Yupä lähti ekalta visiitiltään kotiisa. Keijo kuitenkin saatiin kuriin kun otin samat metodit käyttöön mitä Yupä käytti. Keijo alko myös itkemään ulkona kun saatettiin  Yupä ja Iruka autolle ja auton ovi pamahti kiinni. Sinne katosi kummisetä!